Kuohuviiniä ja penkkiurheilua

Penkkiurheilu voi olla ihanaa. On mahtavaa tuulettaa sohvalla kun Suomi tekee maalin ja silmiä hivelevää katsella kun Phelps ui höyhenekevyesti uuteen maailmanennätysaikaan. Muiden onnistumisiin on hienoa samaistua, iloita heidän kanssaan, nähdä kovan työn tulos. Joskus penkkiurheilu voi kuitenkin olla niin sieltä jostain, jos sitä joutuu harrastamaan pakon edessä nimittäin.

Kun sairastuu flunssaan päivää ennen kauden pääkisoja ei penkkiurheilijan rooliin joutuminen juurikaan mieltä ylennä vaan herättää lähinnä kiukkua ja kateutta. Harmittaa. Niin oli allekirjoittaneen kohdalla reilu viikko sitten kun SM-pitkämatka juostiin Jyväskylässä. Taisin jonkun kiukunkyyneleenkin tirauttaa kun päätös jättää kisa väliin oli selvä. No, tulihan niitä gps-käyriä silti katseltua, vaikka harmitti, ja onnituin jopa iloitsemaan monen muun hyvän suorituksen puolesta. Olen kai tajunnut, että eivät muiden onnistumiset ole itseltä pois ja parempi mieli tulee kun iloitsee muiden puolesta sen sijaa, että vain murhetisi omaa tappiota.

Eli. Pitkämatka jäi juoksematta, mutta alkusyksyn menestyssaldo ei onneksi kuitenkaa ihan nollilla ole vaan olen päässyt kouhuviiniäkin palkintokorokkeella suihkuttelemaan. Tsekin Opiskelija-MM:eistä oli kotiintuomisina pronssi-mitali viestistä, pitkältä matkalta 23. sija ja sprintistä hyvät naurut. Pitkällä odotukset oliva aavituksen korkeammat, mutta maastotyypin outous teki tepposet ja teinkin heti alussa huonon reitinvalinnan, joka maksoi aikaa ja jonka mäet tuntuivat jaloissa loppumatkan. Viestimaasto oli jyrkkäpiirteisen pitkänmatkan maaston vastakohta, tasaistä lättyä. Sprintin pohjanoteeraussuorituksen jälkeen näytönhaluja, eikä vähiten itselle, oli ja vihdoin se onnistuminen sieltä tuli. Niin myös joukkuetovereilla ja oli hienoa juosta maaliin pronssimitalisteina Miia ja Maijan kanssa. Ylihauska ja opettavainen reissu kaikenkaikkiaan.

Viikkoa myöhemmin juostiin Euromeeting täällä Göteborgissa ja sprintti ja pitkä olivat meikäläisen ohjelmassa. Ei mennyt ihan putkeen. Liekö ollut vielä pieni happo päällä Tsekin reissun jäljiltä vai mikä, mutta ei ollut suunnistus hallussa, ei sitten ollenkaan.

Sitten alkoi koulu ja arki ja treenit. Niin fysiikka- kuin taitopalaset alkoivat loksahdella paikoilleen lähdin SM-reissuun odottavaisin mielin. Kuten sanottu, hymy hyytyi heti alkuunsa, mutta alkaa nyt reilu viikon lepäilyn jälkeen onneksi vihdoin palata kasvoille. Tällä viikolla taas Suomen reissu edessä ja toivon, että lauantaihin mennessä viimeisetki flunssan rippeet ovat jättääneet kropan ja voin Hollola SM-sprintissä juosta kaksi hyvää suoritusta.

Viikon jatkoja,
Kirsi