Good bye season 2018

Tänään olisi ollut lähtö Tsekkeihin juoksemaan Maailman cupin finaalikiertuetta, mutta niin vain istunkin kotisohvalla kirjoittelemassa tänne. SM-sprintissä pari viikkoa sitten jalkapöytäni kipeytyi yhtäkkiä karsinnan jälkeen ja finaaliin alkuverkatessani tunsin, kuinka jokin jalkapöydässä napsahti. Tämän jälkeen päkiä ei kestänyt astumista. Finaali oli pakko jättää juoksematta ja kyyneleet silmissä matkasin kotiin peläten pahinta. Enkä turhaan – 3. metatarsaaliluusta löytyi murtuma ja kausi 2018 näin ollen auttamatta ohi. Pettymys oli suuri, koska tunsin päässeeni erittäin hyvään sprinttivireeseen ja nimenomaan näitä loppukauden sprinttejä, SM:iä, Euromeetingiä ja Maailman cuppia, olin syksyn kisoista odottanut erityisen innolla.

Koen ottaneeni isoja kehitysaskeleita suunnistajana kuluneen kauden aikana. Kansainvälisesta top 10:stä jäin vain kahden sekunnin päähän, SM-kilpailuissa olin joka kerta kärkikahinoissa mukana, Tiomilassa vaihdoin kärjessä, ensimmäistä kertaa ikinä tein rastiviikolla joka päivä tasapainoiset juoksut jne. Kokonaisuudessaan suoritustasoni on ollut korkeampi kuin koskaan. Silti tuntuu, että kausi jäi pahasti kesken ja että annettavaa olisi ollut enemmän. Sen aion tehdä ensi vuonna. Nyt kahden viikon palauttelun jälkeen ylijämäenergiaa on alkanut kertyä jo liikaakin, mutta aion antaa sen kertyä vielä jokusen viikon ennen kuin lähden uuteen harjoituskauteen – toivottavasti erittäin palautuneena ja varmasti maltillisempana ja motivoituneempana kuin koskaan.

Kuva/Foto: Sven Alexandersson

Idag skulle jag ha åkt till Tjeckien för att springa avslutande Världscuprundan men istället sitter jag i soffan och skriver detta inlägg. I samband med FM-sprinten för några veckor sedan fick jag plötsligt ont i min framfot. När jag värmde upp inför finalen kände jag hur något i foten knäckte till och efter det kunde jag inte trampa på framfoten. Det fanns inga andra alternativ än att avstå från att springa finalen, åka hem och befara det värsta. Mina farhågor förverkligades när röntgenbilderna bekräftade en fraktur i 3. mellanfotsbenet och jag fick sätta punkt för säsongen 2018. Besvikelsen var stor då sprintformen kändes riktigt bra och jag hade verkligen sett framemot höstsäsongens sprinthelger: FM-sprinten, Euromeeting och Världscupen.

Jag anser mig ha tagit en hel del framsteg den här säsongen. Jag har bl.a. varit 2 sekunder ifrån att nå top10 internationellt, varit med i kampen om topplaceringar på FM varje gång, växlat i tät på Tiomila och för första gången någonsin sprungit fem jämna lopp på 5-dagars. Min prestationsnivå har varit högre än någonsin förr. Trots det känns det som att säsongen tog slut allt för tidigt och att jag hade haft så mycket mera att ge. Det tänker jag göra nästa år. Nu efter två veckors vila känner jag hur det börjar bli svårt att hantera all överflödig energi. Jag täcker dock fortsätta att ta det lugnt ännu några veckor till för att sedan vara riktigt utvilad, tålmodig och säkerligen mer motiverad än någonsin när vinterträningen mot 2019 drar igång. 

Kuva/Foto: Kasper Dalkarl

 

 

EOC 2018

Viikko kotona EM-kisojen jälkeen on mennyt pikavauhtia lähinnä koulun ja palautumisen merkeissä. Kisaviikko Ticinossa oli kuuma ja mieleenpainuva ja siihen mahtui mun osalta sekä hyviä suorituksia että vuoden isoin pummi.

Sprinttikarsinta juostiin Bellinzonassa ja finaali Mendrisiossa. Kaksi upeaa sprinttikaupunkia ja kaksi hienoa rataa. Teknisesti suoriuduin kokonaisuutena hyvin, mutta jälkikäteen analysoituna kumpaankin suoritukseen jäi paljon viilattavia sekunteja. Fyysiikasta helteinen sää verotti parhaan vireen. Olin lopulta 11. ja jäin kymppisakista 2 vaivaisen sekunnin päähän, mikä vähän harmittaa, mutta oli kiva tehdä arvokisoissa kaksi ehjää suoritusta viime kauden monen vähemmän ehjän sellaisen jälkeen.

Kuva: SSL

 

Välipäivän jälkeen starttasin keskarin karsintaan. Maaliskuun leiriltä jäi mukavat mielikuvat maastoista ja mieli oli odottavainen. Peitteisyys oli lisääntynyt melkoisesti sitten leirin, joten lähdin rauhassa matkaan. Kaksi ekaa rastia löytyi varsin hallitusti, mutta sitten…. En ihan hamottanut peitteistä, kartalla valkoista, rinnettä oikein ja lähdin pudottamaan rinnerastille aivan liian aikaisin. En myöskäään onnistunut ottamaan tilannetta heti fiksusti haltuun, vaan kartoitin rinnettä jonkin aikaa ennen kuin nousin takaisin huipulle, paikansin itseni ja laskin oikealta nenältä rastille. Loppurata meni hyvin, mutta eihän sitä siedä tuollaisia 9 min koukkuja arvokisakarsinnoissa siedä tehdä. No, eikökän tuostakin jotain oppinut ja onneksi Sveitsin maisemat ja finaalin hienot suomalaissuoritukset lievittivät omaa pettymystä.

Viimeisellä matkallani, viestissä, pääsin 2. joukkueen (-92-vuosikertajoukkueen) aloittajaksi. Maasto oli nopeaa ja loivapiirteisempää kuin vaikkapa keskimatkalla. Melkoista kiitolaukkaa mentiin heti lähtölaukausesta ja pahalta tuntui oikestaan koko ajan, mutta niin sitä vaan tultiin heti kärjen perässä vaihtoon oikein kahden suomalaisjoukkueen voimin. Loputkin suomalaisnaiset hoitivat osuutensa upeasti ja oma syke taisi saavuttaa huippulukemansa siinä vaiheessa kun molemmat joukkueemme olivat mitalitastelussa vielä toiseksi viimeisellä rastilla. Tällä kertaa hopea ja pronssi jäivät 20 sekunnin päähän, mutta ei voi olla kuin ylpeä itsestään ja joukkuekavereistaan kun kaikki suoriutuvat niin hyvin kovassa paikassa.

Loppuviikosta matkaan Suomeen, lauantaina kisataan SM-keskimatka Kouvolassa ja sitten onkin aika suunnata katse kohti Latviaa.

Veckan här hemma efter EM har mest bestått av skola och återhämtning och bara flygit förbi. Tävlingsveckan i Schweiziska Ticino var stekhet och minnevärd och innehöll för min del både bra prestationer och årests största bom. 

Sprintkvalet gick i Bellinzona och finalen i Mendrisio. Två sjukt fina sprintstäder och två roliga banor. Tekniskt sett lyckades jag göra två hela lopp, men visst fanns det sekunder att hämta in lite här och var, ffa. i finalen, och värmen gjorde att kroppen inte riktigt svarade så bra som tidigare under våren. Det kändes skönt att lyckas prestera 2 stabila lopp efter många svajiga sådana förra såsongen och en 11. plats är väl inte helt illa trots att det svider att missa top10 men ynka 2sek.

Efter en mellandag var det sedan dag för medeldistanskval. Under lägret i mars fick jag en positiv känsla för terrängen och var förväntansfull inför starten. Sikten hade försämrats ganska mycket sedan lägret så jag inledde lugnt. Tog de två första kontrollerna rätt så kontrollerat, men sen…. Fick inte riktigt grepp om sluttningen som kändes väldigt grön trots att det var vitt på kartan och jag gick ner alldeles för tidigt. Lyckades inte rädda situationen på ett bra sätt och tog ca. 9min innan jag läste in mig och spikade kontrollen. Resten av loppet gick enligt planen, men vill man kvala för final borde man inte tillåta sig själv göra bommar på 9min.. Nåväl, får ta lärdom at detta. De Schweiziska bergen och de finfina Finländska prestationerna i finalen gjorde som tur besvikelsen lite lättare att hantera. 

Kuva: SSL

Mitt sista lopp under EM-veckan blev i stafetten där jag fick springa första sträckan i 2. laget (-92årgångslaget). Terrängen var snabb och mindre brant än den på medeldistansen. Det gick riktigt fort direkt från start. Det kändes förjävligt typ hela vägen, men jag orienterade bra och jag kunde växla precis bakom vårt 1. lag endast en dryg halvminut bakom täten. Resten av Finländska tjejerna sprang bra de också och båda våra lag var med i fajten om silver- och bronsmedaljerna hela vägen in i det sista. Denna gång fick vi se medaljerna försvinna 20sek bort, men måste ändå säga att jag är glad och stolt över våra prestationer som lag! 

På onsdag bär det av till Finalnd, på lördag är FM i medeldistans i Kouvola och sedan är det dags att vända blicken mot Lettland. 

Road to EOC 2018

Näyttökisat tuli ja meni. Ja hyvin menikin! Stabiilia suorittamista, josta palkintona EM-kisalippu Sveitsiin. Tuntuu, että suorituksenhallintani on noussut tänä keväänä uudelle tasolle ja se tuntuu tietysti oikein kivalta.

Näyttökisat alkoivat sprintillä Helsingin Lauttasaaressa. Jännitti tosi paljon vaikka toisaalta tiesin, että oman perustason pitäisi riittää tuloslistalla korkealle. Niinhän se riittikin ja 2. sija 5sek seurakaveri Annan takana toi hymyn huulille.

Kuva: Jari Valtonen

Suoritukseni metsän puolella ovat olleet edellisinä vuosina varsin laimeita, viestejä lukuunottamatta, mutta tänä vuonna olen kuitenkin löytänyt siihenkin hommaan uutta itsevarmuttaa. Ankkurirasteilla olin keskimatkan näyttökisan 3. nopein suomalainen mikä tuntui mukavalta edistysaskeleelta.

Ankkurirastit D21E

Kahden onnistuneen näyttökisastartin jälkeen spekuloin mahtuvani kisakoneeseen vaikka jättäisin pitkänmatkan näyttökisan juoksematta. Suoriudun yleensä paremmin, kun keskityn yhteen tai muutamaan kisaan ja siksi kolme arvokisamatkaa (5 starttia karsintoineen) tuntui riittävältä määrältä yhteen viikkoon. En siis startannut Finnspringissä, vaan sen sijaan juoksin Sveitsin penkkoja simuloivia mäkivetoja ja olin enemmän kuin tyytyväinen kun varmistui, että pääsen EM-kisoissa juoksemaan sprinttiä, keskimatkaa ja viestiä.

Ennen Sveitsiin lähtöä oli vuorossa yksi vuoden hauskimmista viikonlopuista eli Tiomila. Meillä oli etukäteen katsottuna vahva joukkue, joten olo oli ennen kisaa positiivisen odottavainen. Kun Ingjerd toi joukkueemme ekalta osuudelta reilussa johdossa vaihtoon, alkoi jännitys hiipiä mieleen toden teolla. Toisella osuudella Anna jatkoi matkaa yksin kärjessä, mutta kolmannella putkipätkällä Elin ison letkan toimesta kiinniajetuksi ja pääsin nelososuudelle isossa ryppäässä. Hermostutti niin paljon, että syke huiteli varmaan sadassakuudessakympissä jo ennen lähtöä ja oli erittäin kiitollinen pitkästä K-viitoituksesta, joka antoin aikaa purkaa pahimmat paineet ennen metsää pääsyä. Ihan hyvin minäkin suoriuduin. Virheettömään suoritukseen en pystynyt, mutta en onneksi tehnyt mitään (kovin) tyhmääkään. Lopussa löysin vielä kirivaihteen ja olihan se mahtava fiilis tulla kärjessä vaihtoon. Ja mahtavaa oli myös kun Sara toi meidät ankkuriosuudelta toisena maaliin! Kakkosjoukkuelaiset juoksivat paremmin kuin hyvin ja pääsimme pokkaamaan palkintoja oikein kahden joukkueen voimin kun heidän loppusijoituksensa oli upea 10. IFK:n miehetkin ottivat voiton kotiin taas kerran, mutta sehän ei ollut mikään yllätys 😉

Kuva: Stefan Kinell

 

Nyt akut on ladattu taas täyteen ja laukku (melkeen) pakattu. Huomenna suuntana siis Sveitsi ja itse EM-kisat alkavat sunnuntaina juostavalla sprintillä. Let´s go!

 

Uttagningstävlingarna till EM kom och gick och de gick bra! Kan väl säga att jag sprang stabilt och kammade hem en plats i EM-laget. Jag har hittat en ny säkerhet i min orientenring i år vilken känns otroligt skönt. 

Sprintuttagningtävlingen gick i Drumsö i Helsingfors. Innan tävlingen kände jag mig supernervös, men samtidigt visste jag att min grundnivå borde räcka till en bra placering på resultatlista. Och visst gjorde det det. Tog en 2a plats bakom klubbkompisen Anna – gött! 

Kuva: Ilkka Metsälä

De senaste åren har jag inte riktigt lyckats i skogen, förutom på stafetter, men i år verkar nya pusselbitar ha fallit på plats och  jag har höjt min prestationsnivå. På medeldistansuttagningstävlingen blev jag 3. bästa finländare. Ett steg framåt för mig som tidigare mest sprungit bra på sprint. 

Efter två lyckade lopp kände jag att jag hade en ganska säker plats i EM-laget och stod över uttagningstävlingen i långdistans. Jag presterar oftast bäst när jag får fokusera på ett eller några lopp och därför kändes 3 mästerskapsstarter (totalt 5 inklusive kvaltävlingar) som många nog. Istället började jag förbereda mig inför Schweiz genom att näta backe och kände mig mer än nöjd när det blev klart att jag skulle få springa sprint, medel och stafett på EM. 

 

Innan Schweiz och Em var det dags för en av årets roligaste helger – Tiomila. Vårt lag kändes starkt och stämningen var positivt förväntansfull. När Igjerd sprang in i tät från första stärcka började nervositeten stiga. På andra sträckan fortsatte Anna ensam i tät, men på den tredje raka sträcka blev Elin ikappsprungen av en stor klunga och jag fick springa ut på den fjärde sträckan tillsammans med många andra lag. Innan start började nervositetsnivån vara ganska extrem. Jag hade en puls på säkert 160 redan innan jag fick kartan av Elin  och sprang iväg och var därför tacksam för den långa vägen till startpunkten som gav mig möjlighet att lugna ner mig lite. Även jag fick till ett hyfsat lopp och kändes otroligt häftigt att få springa in först till växling. Sara gjorde en finfin sistasträcka och tog oss i mål som 2a. 2a!! Så häftigt! Och ännu häftigare är att vi var två IFKgbgchicks-lag på prispallen då andra laget sprang i som 10. IFK:s herrar tog hem segern därpåföljande morgon, men det var ju ingen överraskning direkt 😉

Kuva: Stefan Kinell

Nu är batterierna fulladdade igen och väskan (nästan) packad. Imorgon bär det av till Schweiz och EM inleds med sprint på söndag. Let´s go!

 

 

 

Vihdoinkin kevät Äntligen vår

Ensi perjantaina kevään kisakausi starttaa toden teolla näyttökisojen merkeissä. Vähän jo jännittää, mutta enimmäkseen olo on odottavainen. Kiva päästä taas kisailemaan tosimielessä ja nähdä mihin rahkeet riittävät.

Vaikka kisaaminen on hauskaa, niin on myös kisoihin valmistautuminen – varsinkin kun sen saa suorittaa toinen toistaan insiroivimmissa ympäristöissä. Maaliskuissa harjoituksia on tullut tehtyä niin Sveitsin Ticinossa, Ruotsissa Nynäshamnin hoodeilla kuin Suomessa Tampere-Helsinki-akselilla.

Vietimme maajoukkueen kanssa Sveitsissä reilu viikon. Tuona aikana mittariin kertyi lähes 6000 nousumetriä, about 300 otettua maisemakuvaa, 15 käyntikertaa japanilaisessa ravintolassa ja sen seurauksena riisiähky, parisensataa suunnistettua rastiväliä ja lukematon määrä eri kehon osista poisnypittyjä kastanjanpiikkejä. Onnistunut leiri toisin sanoen.

Pääsiäisviikonloppu vierähti Nynäshamnissa tuleviin Tiomila-maastoihin tutustuessa KooVee:n porukan kanssa. Hienoja maastoja sieltäkin löytyi . Monta hyvää treeniä kertyi plakkariin ja yksi kisakin mahtui ohjelmaan. Kauden ekaksi kisaksi se sujui jopa hyvin.

Sen jälkeen olen viettänyt aikaa Suomessa ja todennut etten tiennytkään kuinka mukavaa sulalla, harjatulla asfaltilla juokseminen voi olla. Helsingin Meilahdessa juostussa Stadisprintissä ei viime viikonloppuna valitettavasti ollut vielä sulaa ja jäiset kalliot olivat aika paikoin aika hengenvaarallisen tuntuisia. Hyvinä treeneinä kisat toimivat silti.

Nyt lenkille auringonpaisteeseen virittelemään kulkua loppuviikoksi.

Nästa helg drar vårsäsongen i gång på allvar med EM-uttagningstävlingar till att börja med. Nervositeten börjar infinna sig, men mest känner jag mig förväntansfull. Superkul att få tävla igen och se hur bra man kan prestera! 

Att tävla är roligt, men roliga är även tävlingsförberedelserna – speciellt när de görs i inspirerande och vackra miljöer. I mars har jag tränat i schweiziska Ticino, i Nynanäshamn-området i Sverige samt i Tammerfors och Helsingfors i Finland. 

I Schweiz tillbringade vi en vecka med landslaget. Under veckan hann vi samla på oss drygt 6000 höjdmetrar, ca. 300 foton på vackra vyer, 15 besök på ett japanskt restaurang och därmed en överdos av ris, närmare 200 hittade kontroller samt en otrolig mängd bortplockade taggar från olika delar av kroppen. Ett lyckat läger med andra ord. 

Under påsken åkte jag till Nynäshamn med KooVee för att bekanta mig med den kommande Tiomila-terrängen. Det kommer att bli hur fint som helst! Vi körde många bra träningspass och hann delta i en tävling i Södertälje också där det gick överraskande bra för att vara säsongens första tävling. 

Därefter har jag vistats i Finland och kan bara konstatera att jag kom inte ihåg hur skönt det kan vara att springa på snöfri, borstad asfalt! I Helsingfors var det tyvärr inte lika snöfritt i helgen och det kändes bitvis livsfarligt att springa sprint på dom hala berghällarna. Bra träningar var det inför det som komma skall trots allt. 

Next up: Ut och springa i solsken och vässa kroppen inför helgen. 

Vähän kuulumisia Kort lägesrapport

Kisa kausi lähenee, mutta aina vaan ikkunan ulkopuolella on valkoista, vaikka maaliskuulla mennään. Eipä siinä, hyvin täällä Göteborgissa on pystynyt ja pystyy silti treenaamaan, mutta huolimatta lumettomia lenkkipolkuja alkaa kyllä olla ikävä.

Treenit ovat sujuneet edelleen hyvin ja pari maajoukkueleiriäkin on nyt takana. Ensimmäinen oli Kisakalliossa ja viimeisin toissa viikolla Espanjan Kataloniassa. Molemmista tarttui mukaan hyviä oppeja ja varsinkin Espanjan-visiitti antoi paljon hyviä ajatuksia sprintin saralle.

Koulussa käynti on toiminut mukavana vastapainoa treeneille ja kirurgian kurssi on tarjonnut monipuolisia oppimiselämyksiä. Odotan toisaalta innolla sitä, että ensi viikon jälkeen saan keskittyä enemmän vain urheiluun ja jättää kouluhommat hetkeksi vähemmälle.

Eilen juoksin hallissa vetoja, joten tänään tiedossa kevyt lenkki. Viikonloppuna olisi tiedossa itse Thierryn ratamestaroima sprinttirupeama ja ensi viikolla suuntaa Suomen ja sieltä pikapuoliin edelleen Sveitsiin. Kelpaa.

 

Tävlingssäsongen börjar så småningom närma sig men ännu är det vitt ute trots att vi redan är inne i marsmånad. Det funkat nog hyfsat bra att träna här ändå, men tycker att vinter kunde börja ge sig nu så man kan komma ut på snöfria löpstigar igen.

Träningarna har flutit på bra och jag har hunnit vara med på två landslagsläger också. Först i Södra Finland och nu senast i Spanien i Katalonien. Båda bjöd på bra träningar och ffa. den senare gav många goda lärdomar vad gäller sprintorientering.

Skolan har fungerat som en skön motpol till träningen och kirurgikursen som jag går nu har varit väldigt mångsidig och kul. Trots det ser jag framemot att ta det lite lugnare med skolan efter nästa vecka och fokusera mera bara på träning och tävling under resten av våren.

Igår sprang jag intervaller på inomhusbana och idag blir det bara ett lugnt löppass. I helgen arrangeras det en sprint med självaste Thierry som banläggare och nästa vecka åker jag till Finland och snart därefter till Schweiz. Mycket roliga saker att se framemot m.a.o.

 

/Kirsi

Status update

Kirsi Nurmi on tyytyväinen 😊 – paikassa Göteborg, Ruotsi.

Marraskuu alkoi Sarpsborgissa IFK:n kanssa ja ”Kohti 2019 MM-kisoja”- projekti saatettiin käyntiin. Paria viikkoa myöhemmin käynnistimme uuden harjoituskauden maajoukkueen kanssa Tallinnassa. Täällä Göteborgissa saimme nauttia talvettomista olosuhteista käytännössä koko loppuvuoden ja noita kahta viikonloppuleiriä lukuun ottamatta aika kuluikin kotitantereella harjoitellen ja koulua käyden. Metsän ja lenkkipolkujen lisäksi viihdyin varsin paljon myös punttisalilla. Toivon mukaan sieltä tarttui mukaan edes jonkin verran voimaa. Koulussa sain syksyn aikana perehtyä psykiatrian ja neurologian saloihin ja todeta, että onpahan tuo meidän pääkoppa aika ihmeellinen.

Joululomalla suuntasimme perheen kanssa Gran Canarialle ja pieni paussi arjesta teki kyllä hyvää. Viikon aikana kertyi niin harjoitustunteja kuin nousumetrejäkin ja myös kaksi kisastarttia mahtui ohjelmaan.

Kun tammikuun alun tentit saatiin pois alta, suuntasimme toistamiseen Sarpborgiin/Haldeniin leirille. Tällä kertaa olosuhteet olivat hieman lumisemmat, mutta monta hyvää treeniä kertyi plakkariin siitäkin huolimatta.

Tällä viikolla aloitin kirurgian kurssin ja viikonloppuna on tiedossa niin suunnistustreeniä, sprinttausta kuin pitkää lenkkiä. Lähitulevaisuus sisältää maajoukkueleirin Kisakalliossa, viikonloppuleirejä Göteborgin lähiseudulla ja helmikuussa sprinttileirin Barcelonassa. Tähän asti kroppa on pelittänyt hyvin ja tavoitteena on jatkaa harjoittelua fiksusti ja maltillisesti ja tietysti hymy huulilla.

Kirsi Nurmi är nöjd 😊 – i Göteborg, Sverige.

November fick sin början i Sarpsborg med IFK-gänget och Projektet “Mot VM 2019” kom igång. Några veckor senare inledde vi den nya träningssägongen även med landslaget, då i Tallinn. Här i Göteborg fick vi njuta av snöfria förhållanden så gott som hela hösten och utöver de två lägren spenderade jag november och december på hemmaplan. Förutom i skogen och löpspåret vistades jag en hel del även på gymmet. Hoppas att de timmarna gav utdelning i form av förbättrad styrka. I skolan fick jag fördjupa mig i psykiatri och neurologi och kan bara konstatera att vår hjärna är nog ett häftigt organ!

På jullovet flög jag till Gran Canaria med familjen och fick en välbehövd paus från vardagen. Under veckan där hann vi bade samla på träningstimmar och höjdmetrar och deltog även i två orienteringstävlingar.

I början på januari efter att tentorna var avklarade åkte vi återigen till Halden/Saprsborg på läger. Denna gång var förhållandena aningen snöigare men vi fick till många fina pass trots det.

Den här veckan började jag med en kirurgi-kurs och nu i helgen väntar orientering, sprintande och ett långpass. Nästa vecka åker jag till Finland på landslagsläger, därefter är några helgläger med klubben inplanerade och i februari blir det ett sprintläger i Barcelona. Hittills har kroppen fungerat bra och målsättningen är att fortsätta träna smart, komma ihåg att lyssna på kroppen och såklart ha ett leende på läpparna.

/Kirsi

The last of the season 2017

Kausi 2017 on nyt paketoitu ja kolmen viikon ylimenokausi päättyi eilen Smålandskavlen-viestin voittoon.  Uusi harjoituskausi korkattiin tänään, mutta ennen kuin se pyörähtää käyntiin toden teolla ajattelin jakaan lyhyesti muisteloita kuluneilta kuukausilta.

Syksyn kilpailut, kuten kulunut kausi kokonaisuudessaankin, tarjosivat tunteiden vuoristorataa.

SM-pitkälle matkalle syyskuun alussa lähdin innoissaan, onhan Simpsiö yksi hienoimmista maastoista mitä maa päällään kantaa, mutta en onnistunut pitämään suunnistusta kasassa ja tuloksena 9. sija. Paras sijoitukseni pääsarjassa pitkällä matkalla, mutta paljon jäi hampaankoloon. Lapuan koettelemusten jälkeen leireilimme maajoukkueen kanssa vajaan viikon Norja Haldenissa vuoden 2019 MM-maastoihin tutustuen ja leirin jälkeen fiilikset olivat taas kääntyneet positiivisuuden puolelle. Positiivisuuden aallonharjan saavutin SM-sprintissä, jossa tein teknisesti hyvän suorituksen ja oli uskomattoman hieno fiilis, kun selvisi että se riitti kultaan!

Yllämainitut suoritukset riittivät lunastamaan paikan Maailmacupin päätöskierrokselle Sveitsiin lähtevään joukkueeseen. SM:eiden ja Maailmancupin välissä kisasin vielä Ruotsinmestaruus keskimatkalla ja viestissä. Kotiintuomisina Örebron reissulta olivat 9. sija keskarilta ja viestipronssi. Sen jälkeen matka jatkui Sveitsiin ja odotin innolla starttejani keskimatkalla ja sprinttiviestissä Grindelwaldin sadunomaisissa maisemissa. Onni ei kuitenkaan ollut tällä kertaa matkassa. Ensin matkatavarat jäivät matkanvarrelle (ei vielä katastrofi), mutta mallisuunnistuksessa silmäni otti osumaa kuusenoksasta ja tulehtui ikävästi. Yritin parhaani keskittyä kisaan ja sulkea silmäkivun mielestäni, mutta eihän se täysin onnistunut ja keskimatkan kilpailusta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Seuraavan päivän sprinttiviestiin silmä ehti rauhoittua ja osuuteni lähtikin mainiosti käyntiin. Sitten kuitenkin kosahti, tein käsittämättömän huonon reitinvalinnan, about 45 sekuntia nopeinta valintaa hitaamman, ja loppukisa oli letkan hänniltä ylöspäin räpiköintiä. Sveitsin reissusta jäi paljon kivoja muistoja epäonnistuneita suorituksista huolimatta, ja ennenkaikkea se antoi motivaatiota tulevaan.

(c): Petteri Kähäri

Kauden päätöskisa oli tänäkin vuonna 25manna. Lähdimme IFK Göteborgin joukkueella taasen taistelemaan voitosta, joka tänä vuonna jäi lopulta reilu puolentoista minuutin päähän. Ensi vuonna sitten..

Ylimenokausi kului psykiatrian kurssin aloituksen, Jukola-leirin, Repovedelle tehdyn vaellus- ja suunnistusretken ja lepäilyn merkeissä. Nyt arki rullaa mukavasti Göteborgissa, olo on mukavan palautunut ja suunnitelmat tulevalle talvelle, keväälle ja kesälle on laadittu. Tästä se lähtee! #roadtowoc2018

 

Säsongen 2017 är nu slut och min tre veckor långa övergångsperiod slutade igår med seger på Smålandskavlen. Vinterträningen inleddes idag, men innan den kommer igång på allvar tänkte jag blicka tillbaka på de gångna månaderna.

Höstens tävlingar, såsom hela säsongen, bjöd på en bergochdalbana av känslor.

Jag såg mycket framemot FM-långdistansen i den fina Simpsiö-terrängen, men lyckades inte hålla ihop orienteringen i finalen och slutade på en 9. plats. Min bästa placering i huvudklassen på just långdistans, men prestationen var en besvikelse. Därefter reste vi till Norge och Halden med en del av landslagstruppen för att i en knapp vecka bekanta oss med terrängtypen som väntar på VM år 2019. Ett riktigt lyckat läger var det och känslorna började vända åt det positiva hållet igen. Det positiva nådde sin topp en vecka senare så det var dags för FM-sprint. Jag lyckades äntligen få till en orienteringstekniskt lyckad och hel prestation och belönades med ett FM-guld. Så himla kul!

Ovannämnda resultaten räckte till för att ta en plats i laget till Världscupavslutningen i Schweiz i början på oktober. Innan det var dags att ge sig iväg till Alperna deltog jag på SM-medeldistans och stafett i Örebro. Ett SM-löv efter en 9. plats på medeln och ett stafettbrons var helgens saldo. Därefter såg jag framemot mina världscupsstarter i det sagolika landskapet Grindelwaldregionen bjöd på. Jag hade dessvärre inte turen med mig i Schweiz. Först miste jag mitt bagage på vägen dit (ett klent problem som löste sig rätt snabbt) och på modeleventet lyckades jag skada mitt öga, som blev infekterat. Jag försökte fokusera på den kommande medelsdistansen och stänga ut ögonsmärtan så gott jag kunde. Det lyckades tyvärr inte så bra och jag sprang urdåligt. Inför sprintstafetten därpåföljande dag hade ögoninfektionen lagt sig lite och jag inledde loppet stabilt. Därefter gick jag på världens klantigaste vägvalsmiss, tappade ca. 45 sek på en sträcka och ja, ni försåtr att det inte gick vägen därefter. Trots två misslyckade lopp lämnade resan till Scweiz mest goda minnen efter sig gav otroligt mycket motivation inför det som komma och skall!

Säsongen avslutades traditionsenligt på 25manna. Vi, IFK Göteborg, var med och slogs om segern även I år. Denna gång skilde sig dryga en och en halv minut oss från segern då vårt lag sprang I på en fin andra plats. Men nästa år..

Övergångssäsongen har innefattat inledning av psykiatrikurs, ett roligt Jukola-läger i Lahtis, en skön vandrings-/orienteringstrip till Repovesi nationalpark och Kouvolatrakterna samt en hel del vila. Nu rullar vardagen på här i Göteborg, jag känner mig utvilad och planerna inför den kommande vintern, våren och sommaren har tagit form. Here we go! #roadtowoc2018

Throwback to August

Syyskuun ekan päivän kunniaksi muistelin vähän mitä viime kuun varrelta jäi mieleen:

– Aamuviideltä koettu auringonnousu telttaretkellä Espoon saaristossa ja Stora Herrön hauska kiintorastikartta.

– Flunssa, joka kiristi hermoja mainiosti sujuneen loppukesän harjoitusjakson päätteksi.

– Ihanat  ja hauskat häät Etelä-Ruotsissa, joissa tarjoiltiin niin hyvää olutta, että jopa minä tykkäsin.

– Hieno ja haastava keskarin kisa Göteborgissa maastossa, jossa en ole ennen juossut, mutta jonka päätteksi löysin itseni päivystyksestä tikkautettavana.

Photo: Janis Ligats

– Jännityksen, ilon ja ylpeyden sekoitus, kun odotimme Miian kanssa Annaa viimeiselle rastille ja alkoi olla selvää, että ottaisimme Maailmancupviestin 3. sijan. Joukkueena yhdessä pärjäämisessä on jotain tosi erityistä.

– Tyhjyyden tunne, kun ylitin maaliviivan Maailmancup:in sprinttifinaalissa. Ei lähtenyt. Ei sitten ollenkaan.

Photo: Ojars Millers

– Huvitus, kun Latvian majoituksessamme pöytään kannetaan about viidettä kertaa Pasta Bolognese- annos muutaman päivän sisään. Ilmeisesti väärinkäsitys – olivat tulkinneet että haluamme sitä joka päivä vähintään lounaaksi.

– Ne tuhannet ja taas tuhannet (ainakin siltä tuntui) kaatuneet puut ja kannot, joita Cesiksen seudun maastot olivat pullollaan.

– Latvian leirin viimeisessä treenissä tekemäni reilu 10 min koukun, joka sopivasti pisti nöyräksi ennen viikonloppuna edessä olevaa SM-pitkää matkaa.

 

Idag är det första september och hösten är väl officiellt här så passade på att fundera lite över vad jag minns av den gångna augusti:

– Den otroligt vackra soluppgången kl. 05 som jag vaknade upp till campandes i Esbo skärgård och den coola kartan över Stora Herrö som vi sprang på.

– Förkylningen som tog på nerverna efter en lyckad träningsperiod.

– Det vackra och roliga bröllopet i Åhus, där ölen som serverades var så god att den föll t.o.m. mig i smaken.

– En rolig och utmanande medeldistans i Göteborg i för mig ny terräng, men efter vilken jag fann mig själv på akuten och kom hem tre stygn rikare.

– Nervositeten, glädjen och stoltheten när vi med Miia väntade på att Anna, sistasträckslöparen i vårt lag, skulle komma till sista kontrollen och det började bli klart att vi skulle kamma hem en tredje plats i Världscupstafetten i Lettland.

Photo: Ojars Millers

– Tomheten efter målgång i sprintfinalen under samma Värdlscuprunda i Lettland. Jag sprang så dåligt att jag inte riktigt visste om jag skulle skratta eller gråta. Inte vad jag hade kommit dit för att göra

– Komiken när vi serverades Pasta Bolognese för åtminstone femte gången under fyra dagar i Lettland då kocken hade förstått fel och trodde vi ville äta det varje dag.

Photo: Ojars Millers

– De tusentals trädstammar som verkade ligga överallt och framförallt i vägen för en i varenda Lettisk terräng vi tränade i.

– Den rejäla 10m min+ misstaget jag gjorde under Lettland-lägrets sista pass, men som fick en att bli lagom ödmjuk inför de i helgen stundande FM-tävlingarna.

 

-Kirsi

On to the next one

Siitä on nyt melkein kuukausi kun pakkasin matkalaukkuni täyteen Suomi-kamoja ja juoksukenkiä ja nousin Tartuun menevään lentokoneeseen. Oli MM-kisojen, mun ensimmäisten MM-kisojen, aika. Valmistelut olivat sujuneet hyvin. MM-leirillä tuli paljon onnistumisia ja Jukolan jälkeen tein monta onnistunutta vauhtiharjoitusta. Mieli oli hyvä ja luottavainen. Olin valmis.

Sprintin karsinta juostiin Tartun keskustassa kesäkuun viimeisenä päivänä. Starttasin ensimmäisenä kaikista. Jännää, mutta siistiä. Jalat tuntuivat hieman tahmeilta aluksi ja tein ykköselle vähän huonohkon reitinvalinnan. Sitten homma onneksi lähti sujumaan, juoksu tuntui koko ajan terävämmältä ja maaliin tullessani olo oli tyytyväinen ja helpottunut. Tein sen mitä pitikin- tasapainoisen karsintasuorituksen ja varmistin selvästi paikkani huomiseen finaaliin.

Seuraavana päivänä oli finaalin aika. Vihdoin. Kuinka kauan olinkaan treenannut MM-kisat mielessä ja nyt monen vuoden vaikeuksien jälkeen olin täällä kisaamassa. Siistiä. Lähtöviivalla olo oli levollinen. Jännitti, mutta ajattelin sen helpottavan kunhan pääsisin matkaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Tuntui kuin aivot olisivat toimineet puoliteholla. Löysin hyvältä tuntuvan reitinvalinnan ykköselle, mutta epävarmuus hiipi silti mieleen. Olenpa hidas. Huh kun hengästyttää jo nyt. Alun puistorastit selvitin jokseenkin kunnialla, mutta jatkuva kiireentunne kummitteli taustalla. Vitosrastille homma sitten kosahti lopullisesti, kun juoksin porttikongin ohi, jouduin palaamaan takaisin, hermostuin, en ehtinyt suunnittelemaan seuraavaa pitkää väliä kunnolla ja päädyin kiireessäni lopulta väärän reitinvalinnan. Sen jälkeen suunnistin loppuradan ihan ok, mutta virheet kummittelivat mielessä eikä sitä viimeistä puristusta fyysisesti näin ollen löytynyt. Maalissa olo oli tyhjä. Siinä se nyt oli. Kaikkeni yritin ja silti epäonnistuin.

Nyt, kun kisasta on kulunut muutama viikko, pystyn löytämään siitä jo paljon (jotain) positiivista. Epäonnistuin itse kisapäivänä, mutta kauden aikana olen onnistunut monta kertaa, kun kisalippu kerran irtosi ja mulla oli tosi hauskaa kisoihin valmistautuessa. Viime vuodesta kehitystä on tapahtunut paljon ja karsintajuoksuuni olen ihan tyytyväinen. Kisoja tulee kyllä uusia ja tämän jälkeen nälkää kyllä riittää! Ei tämä elämä eikä urheilu-urakaan vielä noihin kisoihin loppunut.

Uutta matoa koukkuun hainkin jo parilta rastiviikolta, ensin Itävallasta Tyrol 5-daysiltä ja sitten kotiseudulta Merenkurkunrastipäiviltä. Voittoja 2/2 ja ajoittain oikein erinomaistakin tekemistä. Nyt treenit jatkuu ja katse on jo suunnattu kohti elokuun loppua ja Latvian maailmancuppia.

Det är nu nästan en månad sedan jag packade Finland-kitet i min resväska och steg på planet som skulle ta mig till Tartu i Estland. Det var dags för VM i orientering, mitt första VM som senior. Förberedelserna hade gått bra. VM-lägret gav många positiva besked och efter Jukola genomförde jag flera lyckade snabba löppass. Det kändes bra. Jag var redo.

Sprintkvalet sprangs i Tartu centrum sista juni. Jag startade först av alla. Nervöst, men lite coolt också.  Benen kändes aningen sega i början och jag tog ett dåligt vägval till ettan. Sedan började det flyta på och löpkänslan blev också bättre och bättre längs med banan. Väl inne i mål kände jag mig lättad och glad. Jag gjorde det jag skulle – ett kontrollerat kvallopp oh säkrade en plats i finalen följande dag.

Dagen därpå var det då dags för final. Äntligen. Länge hade jag tränat med VM i tankarna och nu skulle jag få chansen att springa efter alla svåra år. På startsträcket kände jag mig lugn. Nervös var jag visst, men jag tänkte att det skulle släppa när jag väl kom iväg. Men det gjorde det inte. Det kändes som om hjärnan inte funkade till fullo. Jag prickade in vägvalet till ettan bra, men kände mig osäker redan på vägen dit. Vad jag är långsam. Det börjar nog kännas ganska jobbigt, redan. Första kilometern i parken genomförde jag helt okej, men kände mig lite stressad hela tiden. TIll femman hände det sedan, en rejäl bom. Jag sprang förbi en portgång och var tvungen att vända. Hann inte läsa in nästa långsträcka ordentligt, tvekade först och tog ett dåligt vägval sedan. Resten av banan sprang jag tekniskt ganska bra, men misstagen fanns kvar i bakhuvudet hela vägen och jag hittade inget bra tryck i steget på slutet. I målet kände jag mig helt tom. Det  var det. Jag gav allt men misslyckades ändå.

Nu när det har gått några veckor sedan loppet kan jag hitta mycket (något) positivt i det också. Trots att misslyckades på själva tävlingsdagen så har jag ändå gjort många lyckade lopp under säsongen för att över huvudtaget få en VM-biljett och dessutom har jag haft otroligt kul på vägen. Jag har utvecklats en hel del från förra året och jag gjorde ett godkänt kvallopp. Det kommer nog nya tävlingar och jag känner mig extremt revanschsugen nu! Det är väl tur att varken livet eller min idrottskarriär är slut ännu.

Sista tiden har jag sökt ny motivation genom att först springa femdagars i Österrike och sedan delta i Kvarkenträffen hemma i Östebotten. 2 totalsegrar av 2 möjliga känns ju riktigt gött. Siktet är nu till näst inställt på Världcupen i Lettland om drygt en månad. 

Road to WOC 2017

Viime viikkoina matkan varrelle on mahtuneet MM-näyttökisat Virossa, SM-keskimatka ja Maailmancupin ensimmäinen kierros Turussa/Lohjalla.

Viron setti oli intensiivinen kolmen kisan viikonloppu ja siihen vielä parin muutaman päivän leiri päälle. Sprintissä pysyin suunnitelmassa ja suoriuduin kiitettävästi, keskarilla tein alkumatkasta iso virheen, mutta vedin loppumatkan hyvin ja pitkä matka oli täysi fiasko.

SM-keskimatkalla homma oli tökkivää ja sorruin isoihin virheisiin. Ensi vuonna sitten…

Kuva: SSL

 

Nyt viime viikolla oli hienoa päästä pukemaan suomi-paita päälle kotikentällä. Turun keskustan kupeessa juostussa sprinttiviestissä suunnistin tasapainoisen aloitusosuuden, joskin joukkueemme valitettavasti hylättiin myöhemmillä osuuksilla. Hauskaa oli silti. Sprinttissä rutistin 17. sijalle hyvällä teknisellä suorituksella, vaikkakin fyysisesti tekemisestä jäi napsu puuttumaan. Keskarilla pelkäsin liikaa virheitä ja menin varmistellen ja tiukassa kisassa sijoitus oli kaukana kärjestä. Pitkässä takaa-ajo kisassa taas en osannut kiertää perhoslenkkejä oikeassa järjestyksessä ja homma meni sen jälkeen lenkkeilyksi. Hienot ja motivaatiota nostattavat kisa kaiken kaikkiaan!

Kuva: SSL

Vaikka monet keväänjuoksut ovat olleet kaukana tyydyttävästä, niin eilen hymyilytti kun vahvistus MM-kisalipusta tuli ja kevään päätavoite tuli näin ollen saavutettua. Tästä matka jatkuu siis kohti reilu kuukauden päässä häämöttäviä Viron MM-kisoja ja siellä juostavaa henkilökohtaista sprinttiä. Nälkää riittää ja viimeinen virittäytyminen on jo aloitettu!

 

Under de senaste veckorna har det varit observationstävlingar i Estland, FM-medeldistans samt Världscupens första runda i Åbo/Lojo. 

Veckan i Estland var intesiv och bestod av tre dagars tävlande och därpå ännu några lägerdagar. I sprinten lyckades jag hålla mig till planen och sprang stabilt, på medeldistansen gjorde jag en stor miss i början men hämtade mig och var snabb på slutet medans långdistansen var ett enda fiasko. 

Kuva: Maritta Nurmi

På FM-medeldistansen hittade jag inte allt flytet och ja, inte mer om det..

Förra veckan var det superkul att få dra på sig landslagströjan på hemmaplan. Den inledande sprintstafetten ägde rum i Åbo och jag gjorde en godkänd insats på första sträckan. Vårt lag stämplade fel senare, men vilken kul kväll trots det! På sprinten knep jag en 17. plats med en tekniskt bra prestation trots att benen inte var av de piggaste slaget. På medeldistansen sprang jag lite väl ”safe” och var ganska långt ifrån täten och i den avslutande jaktstarten klantade jag bort mig genom att springa fjärilar i fel ordning.

Kuva: SSL

Trots att många av vårens lopp varit långt ifrån den nivå jag vet att jag kan ligga på kändes det superglädjande att få besked om en VM-plats igår! Nu är det alltså full fokus mot sprinten på VM i Estland om en månad. Jag är supertaggad redan och de sista förberedelserna är i full gång!