Tänään olisi ollut lähtö Tsekkeihin juoksemaan Maailman cupin finaalikiertuetta, mutta niin vain istunkin kotisohvalla kirjoittelemassa tänne. SM-sprintissä pari viikkoa sitten jalkapöytäni kipeytyi yhtäkkiä karsinnan jälkeen ja finaaliin alkuverkatessani tunsin, kuinka jokin jalkapöydässä napsahti. Tämän jälkeen päkiä ei kestänyt astumista. Finaali oli pakko jättää juoksematta ja kyyneleet silmissä matkasin kotiin peläten pahinta. Enkä turhaan – 3. metatarsaaliluusta löytyi murtuma ja kausi 2018 näin ollen auttamatta ohi. Pettymys oli suuri, koska tunsin päässeeni erittäin hyvään sprinttivireeseen ja nimenomaan näitä loppukauden sprinttejä, SM:iä, Euromeetingiä ja Maailman cuppia, olin syksyn kisoista odottanut erityisen innolla.
Koen ottaneeni isoja kehitysaskeleita suunnistajana kuluneen kauden aikana. Kansainvälisesta top 10:stä jäin vain kahden sekunnin päähän, SM-kilpailuissa olin joka kerta kärkikahinoissa mukana, Tiomilassa vaihdoin kärjessä, ensimmäistä kertaa ikinä tein rastiviikolla joka päivä tasapainoiset juoksut jne. Kokonaisuudessaan suoritustasoni on ollut korkeampi kuin koskaan. Silti tuntuu, että kausi jäi pahasti kesken ja että annettavaa olisi ollut enemmän. Sen aion tehdä ensi vuonna. Nyt kahden viikon palauttelun jälkeen ylijämäenergiaa on alkanut kertyä jo liikaakin, mutta aion antaa sen kertyä vielä jokusen viikon ennen kuin lähden uuteen harjoituskauteen – toivottavasti erittäin palautuneena ja varmasti maltillisempana ja motivoituneempana kuin koskaan.
Idag skulle jag ha åkt till Tjeckien för att springa avslutande Världscuprundan men istället sitter jag i soffan och skriver detta inlägg. I samband med FM-sprinten för några veckor sedan fick jag plötsligt ont i min framfot. När jag värmde upp inför finalen kände jag hur något i foten knäckte till och efter det kunde jag inte trampa på framfoten. Det fanns inga andra alternativ än att avstå från att springa finalen, åka hem och befara det värsta. Mina farhågor förverkligades när röntgenbilderna bekräftade en fraktur i 3. mellanfotsbenet och jag fick sätta punkt för säsongen 2018. Besvikelsen var stor då sprintformen kändes riktigt bra och jag hade verkligen sett framemot höstsäsongens sprinthelger: FM-sprinten, Euromeeting och Världscupen.
Jag anser mig ha tagit en hel del framsteg den här säsongen. Jag har bl.a. varit 2 sekunder ifrån att nå top10 internationellt, varit med i kampen om topplaceringar på FM varje gång, växlat i tät på Tiomila och för första gången någonsin sprungit fem jämna lopp på 5-dagars. Min prestationsnivå har varit högre än någonsin förr. Trots det känns det som att säsongen tog slut allt för tidigt och att jag hade haft så mycket mera att ge. Det tänker jag göra nästa år. Nu efter två veckors vila känner jag hur det börjar bli svårt att hantera all överflödig energi. Jag täcker dock fortsätta att ta det lugnt ännu några veckor till för att sedan vara riktigt utvilad, tålmodig och säkerligen mer motiverad än någonsin när vinterträningen mot 2019 drar igång.
[morgan_share_buttons]
