Vihdoinkin! Äntligen

Olen tänä vuonna harvinaisen innoissani aluillaan olevasta keväästä.

Ensinnäkin tuntuu huippukivalta saada toivottaa teidät tervetulleiksi tänne mun uusille kotisivuille, jotka olemme uuden yhteistyökumppanini VEO:n kanssa saaneet pystyyn! Kiitos VEO, en olisi itse ikipäivänä saanut mitään näin siistiä aikaan, nämä jutut ei ihan kuulu meikäläisen vahvuuksiin. Täältä voi siis jatkossa lukea meikäläisen kuulumisista ja menoista urheilun saralla, jos kiinnostaa! 😉 VEO:on voitte käydä tutustumassa täällä www.veo.fi. VEO on menestynyt Vaasalais-firma, jonka kanssa olen ylpeä saadessani tehdä yhteistyötä.

Toisekseen olen ehjänä ja pystynyt harjoittelemaan hyvin. Toissa vuonna rasitusmurtuma putkahti kuvioihin näihin aikoihin, viime vuonna oli flunssauupumusta, poskiontelotulehdus ja sääriprobleema. Nyt on paketti kuitenkin pysynyt hyvin kasassa ja vaikka suoritusvarmuus ja terävin kunto eivät vielä tunnu löytyneen ja tuntuu suunta olevan oikea, ehkä tässä jotain on tullut opittua?

Kolmanneksi on kevääksi suunnitteilla vaikka mitä kivoja haasteita kisojen ja leirien sekä siinä välissä perustreenin ja vähän kouluhommienkin muodossa. Toissa viikko Espanjan lämmössä sujui suunnistuksellisesti ailahtelevasti, mutta oli kiva lähtösysäys kevääseen! Viime viikonloppuna matkasimme IFK:n porukalla Aalborgiin ja karttapankki karttui taas kivasti, kun pääsin ensi kertaa suunnistamaan Tanskassa. Kisa- ja leirireissut ovat kyllä suunnistuksen suola, vaikka normiarjestakin tykkään, ja odotankin innolla kevään ja kesän tuomia haasteita.
Nyt treenit jatkuvat täällä Göteborgissa, ei voi kuin nauttia kun kroppa toimii, aurinko paistaa ja mieli lepää!

Aurinkoista loppuviikkoa!

[morgan_share_buttons]